Asiatekstin kirjoittaminen

Helpot niksit asiatekstin kirjoittamiseen!

1.) Kirjoittaminen on helppoa; jokainenhan osaa kirjoittaa! Esimerkiksi laadukkaan suomenkielisen tekstin taustaksi tarvitaan vain kielemme perusasioiden hyvä hallinta. Siis pilkkusäännöt, rektio, laaja sana- ja synonyymivarasto, yhdyssanasäännöt ynnä muuta pientä.

2.) Tältä pohjalta homma etenee sulavasti. Kirjoitat valitsemastasi aiheesta kohderyhmääsi (jonka jo määritit) kiinnostavan tekstin. Otat huomioon, mikä on lukijalle tylsä itsestäänselvyys, tai mikä taas voisi auttaa häntä vaikkapa työssään. Kaavailuissasi muistit, että sisällön pitää kiinnostaa kohdettasi joko ammatillisesti tai henkilökohtaisesti. Jos kirjoitat ammattilaiselle, tunnet tietenkin asiasi häntä paremmin, jotta sinulla on annettavaa.

3.) Tieto siitä, että lukijasi on kiireinen informaatioähkyn uhri, ei lannista sinua. Tätä silmällä pitäen olet laatinut koukuttavat mutta asialliset otsikot. Olet muistanut, että väliotsikotkin ovat tärkeitä, kun lukijasi tekee päätöstä ajankäytöstään.

4.) Vankka todellisuudentajusi on auttanut sinua karsimaan ylenmääräiset toistot jo ennen kuin niitä kirjoititkaan. Kokemuksesi kertoo senkin, ettei ingressissä juuri nähtyä haluta lukea uudelleen kahden kappaleen päästä. Kaikkiaan laitat tekstisi etenemään vetävästi.

5.) Käsität, että lukijasi – huippuammattilainenkin – on vain yksinkertainen ihmiskunnan edustaja. Suhtaudut rennosti siihen tosiasiaan, että pitkät virkkeet ja vaativat lauserakenteet tyrehdyttävät kiinnostuneimmankin ponnistukset. Erinomaisen itsetuntosi ansiosta ymmärrät, ettei kiehtovastikaan kirjattu polveileva ajatuksenkulkusi jaksa vangita lajitoverisi herkästi harhaantuvaa keskittymiskykyä.

Hmmm. Parhaassa tapauksessa viestisi vastaanottajalla saattaa olla teksteistäsi varovaisen myönteinen ennakkomielikuva. Mutta turvaako se uuden tuotoksesi hatarankaan läpivilkaisun? Vaihdetaanpa vuosituhatta ja kieltä: the answer, my friend, is blowing in the summer wind…