
Näin onnistut kuluttajatuotteen lanseerauksessa
Paraskaan tuote ei myy itse itseänsä, joten onnistuneen tuotelanseerauksen eteen kannattaa nähdä hieman vaivaa. Tuotteen uutuusarvo antaa vetoapua sen markkinointiin, joten lanseerausvaiheen viestintään on tärkeää panostaa. Lue alta tuotelanseerauksen viestinnän checklistimme ja lyö tuotteesi kerralla läpi kuluttajille.
- Tuote ja brändi sen takana kuntoon
Erinomainenkaan markkinointiviestintä ei auta, jos tuote itsessään ei ole kunnossa tai jos brändi herättää kuulijassa lähinnä kysymysmerkin tai vastareaktion. Kun tuotekehitys ja brändityö on tehty hyvin, on uusien tuotteiden markkinointi helpompaa. Vahva brändi antaa vetoapua uusien tuotteiden lanseerauksessa – ja toimivat tuotteet osaltaan vahvistavat brändiä. - Kaikki alkaa hyvästä suunnitelmasta
…Ja hyvä suunnitelma alkaa tavoitteista. Kun tavoitteet ovat selvillä, kirjaa ylös myös lanseerauksen kannalta oleelliset ajoitukset: Milloin tuotteita on ensimmäisen kerran valmiina tuotannosta? Milloin tuote on kauppojen hyllyillä? Onko lanseerauksen aikaan tapahtumia tai tilaisuuksia, joissa haluamme tuotteen esille? Näiden pohjalta on helppo lähteä hahmottelemaan lanseerausviestinnän toimia. - Kerää tiedot tuotteesta selkeästi yhteen
Itselläsi on varmasti päässäsi hyvä hissipuhe tuotteesta – jaa se muillekin. Kirjaa tuotteen ominaisuudet ylös ranskalaisin viivoin tai vaikka PowerPoint-presentaatioksi, niin viestinnän ja markkinoinnin tekijöiden helpompi löytää tuotteesta kertomiset arvoiset seikat ja muotoilla ne yleisöä puhutteleviksi viesteiksi. Näin varmistat myös, että kaikki tuotteesta julkaistava tieto on varmasti oikein. Tuotekuvat on hyvä haalia kasaan jo tässä vaiheessa - Valitse viestintäkanavat kohderyhmän mukaan
Selvitä, mitä kanavia tuotteen kohderyhmä käyttää ja mihin tarkoituksiin. Rakenna sopiva paletti ansaitun (lehdistönäkyvyys) ja maksetun (vaikuttajat, some-kampanjat ja mainostila) median kanavista ja pidä huoli, että ydinviesti pysyy samana läpi kanavien. Monikanavaisessa mediaympäristössä on hyvä ottaa haltuun useampi väylä kuluttajan tavoittamiseen, mutta kaikissa esillä olo varmuuden vuoksi on kallista, tehotonta ja saattaa jopa tehdä hallaa brändille. - Tuote tutuksi toimittajille ja vaikuttajille: herätä tunne!
Anna toimittajille ja vaikuttajille tilaisuus tutustua ja kokeilla tuotettasi lanseerausvaiheessa. Haastetta luo se, että uusia tuotteita tipahtaa toimituksiin ja vaikuttajien kotiovelle kokeiltavaksi joka päivä: mieti siis, mikä olisi sopivan erilainen, mutta samalla brändillesi luonteva tapa herättää kokeilijassa tunteita. Hyviä keinoja tähän ovat tapahtumat ja luovat tuotejakelut. Oma tapahtuma toimii silloin, jos brändi pystyy tarjoamaan osallistujalle muutakin lisäarvoa kuin tilaisuuden tutustua tuotteeseen. Useita brändejä yhteen kokoavat pressipäivät puolestaan ovat osallistujalle houkuttelevia runsaan tarjontansa vuoksi ja yritykselle kustannustehokkaita osallistua.Elämyksien lisäksi muista kuitenkin tarjota myös faktat tuotteesta: hyvin laaditulla ja napakalla tuotetiedotteella säästät toimittajien aikaa ja saat toisaalta viestin perille laajemmalle yleisölle kuin vain tapahtuman osallistujille.
Muista myös nämä:
- Sisäinen ja sidosryhmien tiedotus tuotteesta – pidäthän yrityksesi henkilöstön ja sidosryhmäsi (jälleenmyyjät, alan asiantuntijat) ajan tasalla tulevista tuotelanseerauksistasi. Maistata, testauta ja tutustuta henkilöstö tuotteeseen mielellään jo ennen kuluttajalanseerausta.
- Seuraa onnistumista ja ota opiksi. Hanskoja ei voi tiputtaa onnistuneenkaan lanseerauksen jälkeen, sillä myynnin takaaminen vaatii säännöllistä markkinointiviestintää. Hyvät seurantatyökalut auttavat arvioimaan viestinnän onnistumista ja kehittämään toimintaa.
Akvamariinin lanseerausviestinnän opas antaa suuntaviivat ja lisää täsmävinkkejä kuluttajatuotteen lanseerausviestintään. Lataa opas!
Akvamariinista saat kattavat palvelut liiketoimintasi tueksi brändinrakentamisesta tuotelanseerauksen yksittäisiin toimiin saakka. Ota meihin yhteyttä niin suunnitellaan juuri teille sopiva kokonaisuus!